0

Visit Rovaniemen vaikuttajakampanja tavoitti 38,5 miljoonaa ihmistä – Kesän 2019 haku on nyt auki

Rovaniemi Summer Ambassador –vaikuttajakampanja toi kesällä 2018 Rovaniemelle 18 vaikuttajaa ja media-alan ammattilaista, joiden julkaisut tavoittivat yhteensä lähes 40 miljoonaa ihmistä kaikkialta maailmasta. Kesälle 2019 on tarjolla paikka 15 Rovaniemi Summer Ambassadorille eli Rovaniemen kesälähettiläälle.

Visit Rovaniemen kampanja tavoittelee jälleen lisänäkyvyyttä ja uusia matkailijoita Rovaniemen ja Lapin kesään. Kesä 2019 tuo kaupunkiin 15 erilaista media-alan vaikuttajaa ja persoonaa, joita haetaan parhaillaan avoimella kutsulla Visit Rovaniemen verkkosivuilla. Viime vuonna hakemuksia tuli lähes 900 ympäri maailmaa, mutta eniten USA:sta, Australiasta ja Aasiasta.

”Tänä kesänä valinnat painottuva nouseville kaukomarkkinoille sekä muutamaan meille jo tuttuun Euroopan maahan, jossa tiedämme kesän myynnin virinneen”, Visit Rovaniemen toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen sanoo.

Viime vuoden vieraiden esiin nostamat asiat Rovaniemestä ovat paikallisille tuttuja, mutta suurelle maailmalle silti edelleen ihmeellisiä. Vierailijat ihastuivat valon lisäksi puhtaaseen luontoon.

Paikalliset persoonat saivat vierailta tunnustusta ystävällisyydestä ja lämminhenkisyydestä. Kehuja sai varsinkin valokuvausretkiä myyvän Beyond Arcticin Juho Uutela, joka vietti viime vuonna kesäyöt kuvausretkillä vieraiden kanssa.

”Rauhallisuus ja hiljaisuus tekivät vaikutuksen jokaiseen kesälähettilääseen. Moni heistä oikein pysähtyi kuuntelemaan hiljaisuutta. Veimme vieraat kuvaamaan järviä, jokia, metsiä ja näköalapaikkoa. Perinteinen suomalainen järvimaisema keskiyön auringon loisteessa tuntui tekevän suurimman vaikutuksen,” Uutela kertoo.

Jokainen Rovaniemi Summer Ambassador viettää kaupungissa kolme yötä ja päivää, joiden aikana he tekevät Rovaniemellä suosittuja kesän aktiviteetteja. Rovaniemeläiset matkailuyritykset panostavat kampanjaan tarjoamalla vieraille majoituksen, aktiviteetteja ja muita lappilaisia elämyksiä.

Moni ei edelleenkään ymmärrä, että aurinko todella paistaa täällä keskiyöllä. Se tekee kesäisestä Rovaniemestä valokuvaajan unelmakohteen.

”Kesän osalta Rovaniemi on vielä tutkimatonta maaperää suurelle yleisölle”, Sanna Kärkkäinen sanoo.

Sosiaalisen median vaikuttajat, toimittajat ja muut mediapersoonat voivat hakea Rovaniemen kesälähettilääksi 22.3.2019 mennessä osoitteessa www.visitrovaniemi.fi/rovaniemi-summer-ambassador.

Lisätietoja
Salla Tauriainen
salla@visitrovaniemi.fi
040 776 2418

Takaisin uutislistaukseen

Näitkö jo nämä?

Psst… Tilaa Rovaniemen matkailuvinkit sähköpostiisi niin saat parhaat vinkit ja edullisimmat tarjoukset!

Mitä haluat matkoiltasi eniten?