0

Värikästä ohjelmaa museoviikolla!

Vuoden 2018 Museoviikon teema on Verkostot esille. Viikko on osa Kulttuuriperinnön eurooppalaista teemavuotta. Kansainvälistä museopäivää vietetään Museoviikon keskellä 18.5.

Museoviikko yhdistää Rovaniemelläkin paikalliset kulttuuritoimijat. Museoviikon kunniaksi Kulttuuritalo Korundi, Arktikum ja Tiedekeskus Pilke järjestävät perinteiseen tapaan ohjelmaa kaupunkilaisille. Kalenteriin kannattaa merkitä erityisesti museopäivä 18.5., jolloin on vapaa pääsy näyttelyihin sekä opastettuja kierroksia.

Arktikumissa Lapin maakuntamuseon uudistunut perusnäyttelyosio Suomi jäämeren rannalla avattiin loppuvuodesta 2017. Näyttely kertoo Petsamon historiasta, joka on kiehtova ja merkittävä osa itsenäisen Suomen historiaa. Petsamo kuului Suomelle 1920–1944 ja tuon suhteellisen lyhyen mutta intensiivisen ajanjakson aikana tapahtui alueella runsaasti merkittäviä taloudellisia ja kulttuurisia muutoksia. Museopäivänä ohjelmassa on opastuksia näyttelyyn sekä suosittu Rovaniemi ennen ja jälkeen tuhon-videoesitys Rovaniemen tuhosta 1944. Galleria Valossa Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan kuvataidekasvatuksen opiskelijat esittelevät Normileikkejä/Muodonmuutoksia -näyttelyään klo 13 ja klo 14. Kyseiseen näyttelyyn on vapaa pääsy myös muina päivinä.

Tiedekeskus Pilke tarjoaa tutkimusmatkan metsään. Metsät ovat läsnä arjessamme joka päivä – ja tulevaisuudessa yhä enemmän. Pilkkeen vuorovaikutteinen ja toiminnallinen näyttely avaa metsien merkitystä kaikenikäisille vierailijoille mikroskoopin peileiltä metsäkoneen hyttiin ja eräsimulaattorista metsän rentouttaviin vaikutuksiin. Pilke Cafessa on esillä kesäkuun alkuun saakka Jenna Marttilan teos Puun alla, joka on osa ympäri Rovaniemen julkitiloihin hajautettua Tiloissa-näyttelyä.

Kulttuuritalo Korundi tarjoaa runsaan ohjelmakattauksen museoviikon aikana. Loppuviikosta nautitaan livemusiikista kun ihastuttava Jonna Tervomaa ja rovaniemeläislähtöinen Inga Söder nousevat Korundi-salin lavalle. Rovaniemen taidemuseossa ehtii vielä tutustumaan WAu! Nykytaidetta Länsi-Australiasta-näyttelyyn, joka on esillä toukokuun loppuun asti. Näyttelyssä värikkään aboriginaalitaiteen rinnalla nähdään pysäyttäviä nykyvalokuvia sekä grafiikkaa. Wihurin kokoelmalle merkittäviä, modernin taiteen uranuurtajia Tapani Raittilaa ja Jukka Mäkelää kunnioitetaan muistonäyttelyillä. Taide Torstaina taidemuseon työpajatilassa järjestetään aboriginaalitaiteen innoittama nonstop-taidepaja. Museopäivänä pidetään useita taidetuokioita, joissa tutustutaan tämän hetkisiin näyttelyihin.

MUSEOVIIKON OHJELMA

Kulttuuritalo Korundi avoinna ti–su klo 11–18, Taidetorstaisin klo 18–20
Arktikum avoinna ti–su klo 10–18
Tiedekeskus Pilke avoinna ti–pe klo 9–18, la–su klo 10–18

TORSTAI 17.5 

Klo 18.00–20.00 Taide Torstai, Korundi

Vapaa pääsy Rovaniemen taidemuseon näyttelyihin

Klo 18.00–19.30 WAu-taidepaja, Korundi

Rovaniemen taidemuseon WAu-näyttelyyn liittyvä nonstop-taidepaja työpajatilassa

Klo 19.00–21.00 Jonna Tervomaa, Korundi

Konsertti Korundi-salissa. Liput 20/18 €.

PERJANTAINA 18.5

Kansainvälisen museopäivän kunniaksi maksuton sisäänpääsy Korundiin klo 11–18, Tiedekeskus Pilkkeeseen klo 9–18 ja Arktikumiin klo 10–18.

Klo 10.00–18.00 Rovaniemi ennen ja jälkeen tuhon-videoesitys, Arktikum

Videoesitys Rovaniemen tuhosta 1944 Polarium-salissa koko päivän

Klo 12.00 Opastettu kierros Suomi Jäämeren rannalla-näyttelyyn, Arktikum

Lapin maakuntamuseon uudistunut perusnäyttelyosio kertoo Petsamon 1920–1940 historiasta

Klo 13.00 Normileikkejä / Muodonmuutoksia-näyttelyn esittely, Galleria Valo / Arktikum

Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen opiskelijoiden yhteisnäyttely

Klo 14.00 Normileikkejä / Muodonmuutoksia-näyttelyn esittely, Galleria Valo / Arktikum

Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen opiskelijoiden yhteisnäyttely

Klo 15.00–15.30 Taidetuokio: Muistoissamme Tapani Raittila, Korundi

Rovaniemen taidemuseossa esillä modernin taiteen uranuurtajan muistonäyttely

Klo 16.00–16.30 Taidetuokio: Jukka Mäkelä – Maisema, Korundi

Rovaniemen taidemuseossa muistetaan Wihurin kokoelman pitkäaikaista taideasiantuntijaa

Klo 16.00 Opastettu kierros Suomi Jäämeren rannalla-näyttelyyn, Arktikum

Lapin maakuntamuseon uudistunut perusnäyttelyosio kertoo Petsamon 1920–1940 historiasta

Klo 17.00–17.30 Taidetuokio: WAu! Nykytaidetta Länsi-Australiasta, Korundi

Rovaniemen taidemuseossa aboriginaalitaiteen rinnalla nähdään tunnustettuja nykyvalokuvia sekä grafiikkaa.

Klo 19.00–21.00 Celine Dion Tribute: Inga Söder & Band, Korundi

Konsertti Korundi-salissa. Liput 25/20 €.

Lisätiedot ja yhteydenotot

Arktikum info
puh 016 322 3260, info@arktikum.fi, www.arktikum.fi

Korundi info
puh 016 322 2822, info@korundi.fi, www.korundi.fi

Pilke Info
puh. 0206 39 7820, pilke@metsa.fi,  www.tiedekeskus-pilke.fi

Takaisin uutislistaukseen

Näitkö jo nämä?

We feel like dancing and singing at the Arctic Circle @mrssantaclauscc #visitrovaniemi #rovaniemichristmas #elf #christmas

5 tuntia sitten
View on Instagram |
1/6
6th of December, Independence Day in Finland ❤️ #visitfinland #visitrovaniemi

1 päivä sitten
View on Instagram |
2/6
Magic moments at the Arctic Circle, Rovaniemi ❤️#visitrovaniemi #rovaniemi #arcticcircle #lapland #finland @ourfinland

2 päivää sitten
View on Instagram |
3/6
Enjoying the winter and snowy landscape in Rovaniemi #visitrovaniemi #iceskating #rovaniemichristmas #winter #arcticlifestyle #arcticcircle #lapland #visitfinland

4/6
@tuiuk, our long term Winter Holiday Partner and true Lapland Specialist, has given the name ”Rovaniemi” to one of the aircrafts. More than 28,000 excited British holidaymakers will make their way from six different regional airports to the most Christmassy place on earth, Rovaniemi - The Official Hometown of Santa Claus. We welcome you with open arms! #visitrovaniemi #lapland #TUIUK #collaboration #finavia #visitfinland #lapland #travel #tourism #flight

3 päivää sitten
View on Instagram |
5/6
Snowman World opens an Ice Disco 6th of December! The Ice Disco is a fun place for adults, in below zero temperature! In the Ice Disco you can enjoy drinks from a frozen ice glass, while you dance at the Ice bar! The age limit is 18 years. For more information go to @snowmanworldlapland #visitrovaniemi #arcticcircle #icedisco

6/6

Psst… Tilaa Rovaniemen matkailuvinkit sähköpostiisi niin saat parhaat vinkit ja edullisimmat tarjoukset!

Mitä haluat matkoiltasi eniten?