0

Santatelevision Youtube kanavan videota on katsottu yhteensä lähes 200 miljoonaa kertaa

Pandemiasta huolimatta kiinnostus Lapin aitoa Joulupukkia kohtaan myös Internetissä pysyy korkealla. Lapin Joulupukin Youtube-kanava on pysynyt hienossa kasvuvauhdissa. Santatelevision-videoita on ensisijaisesti kuvattu Rovaniemellä Joulupukin Pajakylässä ja sen lähialueilla. Joulukaudella 2021 videoita katsottiin yli 20 miljoona kertaa, ja kanavan katsojamäärän kasvu tuli yllättäen Intiasta. Intialaisten katsojien määrä peräti nelinkertaistui ja heitä oli jo yli 21% katsojista. Santatelevision-videoista suosituimpia ovat Joulupukin poroista kertovat videot, Joulupukin Pajakylä-aiheiset pätkät sekä vanhan valkoparran videotervehdykset.

Kanavaa tuottavan rovaniemeläisen Joulupukki TV Oy:n toimitusjohtaja Tommi Lappalainen toteaa, että kasvu johtuu Intian valtavasta väestöstömäärästä. Intia on suurin yksittäinen maa, jossa Youtube-näkyy. Intialaisten suuri kiinnostus Lappia kohtaan ei sinänsä ole uusi asia, onhan Lapissa ennen pandemiaa käynyt paljon intialaisia megatähtiä, ja alueella on jopa kuvattu osia Bollywoodin jättituotannoista. ”Joulupukin on kai opeteltava lisää hindin kieltä”, toteaa Lappalainen pilke silmäkulmassa.

Santatelevision Youtube-kanavalla on tällä hetkellä yli 520 000 tilaajaa ja sen 300 videota on katsottu yhteensä lähes 200 miljoonaa kertaa. Suurin osa videoista on viidellä kielellä: englanti, espanja, ranska, italia ja suomi.  Joulun 2020 voimakkaan kasvun (50%) jälkeen kanavan katsojaluvut kasvoivat joulukaudella 2021 kunnioitettavasti noin 5%.  Santatelevision Youtube-kanava on suosituin ja kansainvälisin Pohjois-Suomessa tuotettu Youtube-kanava. Monikielisen matkailukanavan katsojista yli 99% tulee ulkomailta: tärkeimpiä maita ovat Intia 21%, Italia 12%, Ranska 10%, Meksiko 7% ja Espanja 7%.

 

Lisätietoja:

Tommi Lappalainen, Toimitusjohtaja Joulupukki TV Oy

P. 040 8351428 tommi (at) santatelevision.com

Takaisin uutislistaukseen

Näitkö jo nämä?

Psst… Tilaa Rovaniemen matkailuvinkit sähköpostiisi niin saat parhaat vinkit ja edullisimmat tarjoukset!

Mitä haluat matkoiltasi eniten?