0

Rovaniemi täyttyy taas tapahtumista syyskuussa

Vuosittain järjestettävä Rovaniemi-viikko kattaa tänä vuonna yli 160 tapahtumaa. Jo 38:tta kertaa järjestettävää viikkoa vietetään 3.–9.9.2018. Ohjelma löytyy Rovaniemen kaupungin verkkosivuilta.

Rovaniemi-viikon tämän vuoden teema on ”Rovaniemi – Rakas kotikaupunkini”. Teemalla halutaan juhlistaa niitä asioita, jotka tekevät Rovaniemestä mieluisan paikan asua ja vierailla.

Ohjelmassa on tuttuun tapaan runsaasti konsertteja, esittävää taidetta, avoimien ovien tapahtumia, kaupunkikierroksia, työpajoja ja myös uusiin palveluihin tutustumista.

Tarjolla on kuitenkin myös erikoisempia uutuuksia, esimerkiksi pyjamabileet Rovaniemen teatterissa, yö telttaillen Seikkailupuisto Huimassa, korkokenkätanssia, blueskonsertti autokorjaamon pihalla ja aistikävelyitä, joissa voi kokea, nähdä, haistaa ja maistaa, miltä Rovaniemi tuntuu.  Luvassa on myös tuttuja hittejä, kuten esimerkiksi kehnojen Youtube-videoiden katselusessio.

“Joka vuosi seuraan innolla, millaiseksi ohjelma muodostuu. Tutut perinteiset tapahtumat ilahduttavat ja uudet, kekseliäät sisällöt saavat viikon tuntumaan tuoreelta. Viikko on kehittynyt vuosien varrella kiinnostavaksi kaupunkitapahtumaksi, josta jokainen rovaniemeläinen ja täällä vieraileva varmasti löytävät  itselleen sopivaa sisältöä. Taide ja kulttuuri hengittävät ohjelmassa erityisen vahvasti. Viikkoon todella kulminoituu rakkaus kotikaupunkia kohtaan – se on intohimoisten tekijöidensä näköinen, värikäs ja mielikuvituksellinen”, kertoo tapahtuman koordinaattori, Rovaniemen kaupungin kulttuurituottaja Roosa Nevala.

Rovaniemi-viikolla juhlistetaan tänä vuonna myös Alvar Aallon 120-vuotisjuhlavuotta ja muotoilija-arkkitehdin merkittävää ja omaleimaista kädenjälkeä kaupunkikuvassa, mikä näkyy useiden eri tapahtumien teemoissa.

Rovaniemi-viikon lauantaina 8.9. vietetään perinteeksi muodostunutta Taiteiden yötä. Sunnuntaina moni kulttuurikohde viettää avointen ovien päivää.

Rovaniemen kaupunki tuottaa ohjelman yhdessä kuntalaisten, järjestöjen, yhteisöjen ja eri toimijoiden kanssa. Tapahtumakokonaisuuden koordinoinnista, viestinnästä ja markkinoinnista vastaa Rovaniemen kaupunki.

 

Takaisin uutislistaukseen

Näitkö jo nämä?

Same @arktikumofficial, different season 💫 Which one you like more, summer or winter? 

#arktikum #summer #summer2022 #visitrovaniemi #rovaniemi #lapland #arcticcircle #northernlights
Same @arktikumofficial, different season 💫 Which one you like more, summer or winter? 

#arktikum #summer #summer2022 #visitrovaniemi #rovaniemi #lapland #arcticcircle #northernlights
Same @arktikumofficial, different season 💫 Which one you like more, summer or winter? #arktikum #summer #summer2022 #visitrovaniemi #rovaniemi #lapland #arcticcircle #northernlights
3 days ago
View on Instagram |
1/6
It's 27 degrees of celsius today in Rovaniemi, Lapland – perfect time to spend the day on our fresh and cool river Kemijoki and river Ounasjoki 💦

#visitrovaniemi #rovaniemi #lapland #summer2022 #summer #SUP #visitfinland
It's 27 degrees of celsius today in Rovaniemi, Lapland – perfect time to spend the day on our fresh and cool river Kemijoki and river Ounasjoki 💦 #visitrovaniemi #rovaniemi #lapland #summer2022 #summer #SUP #visitfinland
4 days ago
View on Instagram |
2/6
Beautiful and hot week ahead in Rovaniemi! Let's enjoy the heat of Arctic Summer 💦💦

#visitrovaniemi #rovaniemi #arcticsummer #summer2022 #lapland #naturelovers
Beautiful and hot week ahead in Rovaniemi! Let's enjoy the heat of Arctic Summer 💦💦

#visitrovaniemi #rovaniemi #arcticsummer #summer2022 #lapland #naturelovers
Beautiful and hot week ahead in Rovaniemi! Let's enjoy the heat of Arctic Summer 💦💦 #visitrovaniemi #rovaniemi #arcticsummer #summer2022 #lapland #naturelovers
6 days ago
View on Instagram |
3/6
A bunch of birch branches? Nope. This one is "saunavihta" or "saunavasta" in Finnish. An essential sauna tool. It's used in the sauna to enhance the effect of heat by beating onself with it. 

Midsummer celebration continues here in Rovaniemi, Lapland, and we guess that saunavihtas are in use in many Finnish cabins today! 🍃🍃

#visitrovaniemi #rovaniemi #sauna #finnishsauna #visitfinland #arcticsummer
A bunch of birch branches? Nope. This one is "saunavihta" or "saunavasta" in Finnish. An essential sauna tool. It's used in the sauna to enhance the effect of heat by beating onself with it. Midsummer celebration continues here in Rovaniemi, Lapland, and we guess that saunavihtas are in use in many Finnish cabins today! 🍃🍃 #visitrovaniemi #rovaniemi #sauna #finnishsauna #visitfinland #arcticsummer
1 week ago
View on Instagram |
4/6
Happy Midsummer! Hyvää juhannusta! 

Rovaniemi and it's most famous resident celebrate summer solstice today and tomorrow ☀️

#midsummer #rovaniemi #visitrovaniemi #santaclaus #summer2022 #arcticsummer #visitfinland 

#mids
Happy Midsummer! Hyvää juhannusta! Rovaniemi and it's most famous resident celebrate summer solstice today and tomorrow ☀️ #midsummer #rovaniemi #visitrovaniemi #santaclaus #summer2022 #arcticsummer #visitfinland #mids
1 week ago
View on Instagram |
5/6
Traveling by an overnight train from Helsinki to Rovaniemi is an experience on its own! 

👍🏼 The train is comfortable and excellent place to chat with people

👍🏼You can take your pets, bicycles or even your car on this train

👍🏼It's environmental-friendly

Check tickets & time tables from @vrmatkalla / www.vr.fi 

#visitrovaniemi #train #nighttrain #visitfinland #travelgram #rovaniemi #arcticcircle
Traveling by an overnight train from Helsinki to Rovaniemi is an experience on its own! 👍🏼 The train is comfortable and excellent place to chat with people 👍🏼You can take your pets, bicycles or even your car on this train 👍🏼It's environmental-friendly Check tickets & time tables from @vrmatkalla / www.vr.fi #visitrovaniemi #train #nighttrain #visitfinland #travelgram #rovaniemi #arcticcircle
1 week ago
View on Instagram |
6/6

Psst… Tilaa Rovaniemen matkailuvinkit sähköpostiisi niin saat parhaat vinkit ja edullisimmat tarjoukset!

Mitä haluat matkoiltasi eniten?