0

MM-Ralliviikko starttaa Rovaniemellä – Tunturirallin konkari Tomi Tuominen ”tulossa on kaikkien aikojen kaunein MM-ralli”

Rallimaailman tämän talven ykköstapahtuma ja kaikkien aikojen ensimmäinen Arctic Rally Finland Powered by CapitalBox ajetaan Rovaniemellä tänä viikonloppuna! Haastattelimme Tunturirallin suomalaiskonkaria Ylen rallitoimittaja Tomi Tuomista. Tuominen on kisannut 17 kertaa Tunturirallissa Rovaniemen ja Kemijärven ympäristöissä, joten halusimme kuulla mitä tunturissa lähes kaiken nähneellä miehellä on mielessä MM-ralliviikon kynnyksellä.

Tomi Tuomisen ensi kosketus ralliin oli jo varsin pienenä. Tuominen syntyi ralliperheeseen marraskuussa 1971. Tuomisen äiti oli ajanut rallia ja ollut kartturina ja hänen nykyäänkin kartanlukijana toimiva isänsä oli aktiivinen kartanlukija jo tuolloin. Vantaan Rajatorpasta kotoisin olevana Tuominen haaveili pienenä poikana juuri kartturin urasta. Tuominen tunnettiin jo lapsena kotikulmiensa rallikummajaisena, sillä poika ajoi kilpaa jo polkuautolla.

Tomi Tuominen Arctic Rally

(Tuominen kuvassa vasemmalla.)

Nolla-auton kartturin paikalla salaa jo pikkupoikana

kartturin uran ensimmäinen ja mykistävä kokemus oli 80-luvulla, kerran salaa yhden erikoiskokeen nolla-auton kartturin paikalla Vantaa-rallissa. Tuominen kertoo muistavansa elävästi, kuinka kuskina silloin toiminut Sampsa Junnila nosti Peugeotin kytkimen erikoiskokeen lähdössä ylös. ”En luultavasti sanonut koko reissun aikana sanaakaan” Tuominen toteaa, ja jatkaa kuinka 80-luvulla huollot olivat vielä liikkuvia, joten tuollainen temppu oli ollut mahdollinen.

Tuominen muistaa jo pikkupoikana katselleensa isänsä palkintoja Tunturirallista, haaveillen itsekin osallistuvansa jonain päivänä. Haave toteutui lopulta vuonna 1993, jonka jälkeen se onkin toteutunut jo kuusitoista kertaa. Yhteensä Tuominen on siis osallistunut Tunturiin seitsemäntoista kertaa. Vaikka määrä on jo päätä huimaava, toivoo Tuominen osallistuvansa vielä kuitenkin kolme kertaa, jotta tasaluku tulisi täyteen.

”Täällä kilpailun luonne on niin toisenlainen, ettei sitä voi verrata mihinkään muuhun. Olen nauttinut joka ikinen kerta tästä kisasta. Nyt pääsen vielä nauttimaan MM-rallista, tosin selostamon puolella” Tuominen iloitsee.

Visit Rovaniemi WRC Arctic Rally Finland

Tuominen kuvaa Rovaniemeä sykkiväksi ja kansainväliseksi kaupungiksi

Rovaniemelle miestä on vetänyt luonnollisesti Tunturiralli, pitkälti yli kaksikymmentä kertaa, valtaosan niistä Tuominen on viettänyt kilpa-auton sisällä. Tuominen omistaa nykyään vaimonsa kanssa vapaa-ajan asunnon Kemijärvellä, missä Tuomisen isä toimii Kemijärven Yrittäjien puheenjohtajana, joten Lapissa tulee vietettyä entistä enemmän aikaa. Jokaisella reissulla aikaa vietetään myös Rovaniemellä. Kaupunki on Tuomisen mukaan kompaktista koostaan huolimatta täynnä sykettä ja kansainvälisyyttä.

”Lapissa minua viehättää myös erityisesti ihmisten ystävällisyys, täällä on todella hyvä olla” Tuominen toteaa. ”Yksi paikka Rovaniemeltä pitää mainita erikseen: Kissakahvila. Meillä on kaksi kissaa kotona, ja nelijalkaisten temmeltäminen kahvihetken lomassa saa meidät poikkeuksetta hyvälle tuulelle” Tuominen paljastaa.

Tomi Tuominen Arctic Lapland Rally

Rallista ammatti

Tuominen on saanut rallista itselleen ammatin monella tapaa, hän on paitsi ammattikartturi niin myös menestynyt rallimedian puolella. Tälläkin hetkellä Tuominen kuullaan YLE:n rallilähetysten selostajana ja juontajana.

”Kun kuulin Rovaniemen mahdollisesti isännöivän MM-rallia helmikuussa, olin samaan aikaan onnellinen ja epäuskoinen. Jälkimmäistä siitä syystä, ettei vuosikausien toive tuntunut mitenkään mahdolliselta. Mutta totta se on! Tunnelma on todella korkealla, vaikka kilpailua ei olla ajettu vielä metriäkään” Tuominen toteaa.

Tuominen on todennut useampaan otteeseen, että tulossa on kaikkien aikojen kaunein MM-ralli ja toteaakin ettei ole siis ihme, että kilpailu on herättänyt poikkeuksellisen laajaa ennakkokuhinaa myös Suomen ulkopuolella. Tuominen kiittelee sitä, kuinka Rovaniemen kaupunki ymmärsi tapahtuman merkityksen ja lähti tukemaan kilpailun budjettia. Tuominen uskookin vahvasti, että kaupunki tulee samaan panostuksen monin kerroin takaisin. ”Olen selostanut vuosien varrella lukuisia autourheilutapahtumia, mutta tuskin koskaan on ennalta ollut näin odottava fiilis” Tuominen viimeistelee.

Why Arctic Lapland Rally is the best in the world

>> Katso miksi Arctic Lapland Rally on maailman paras Ralli!

Arctic Rally Finland – Faktat ja odotukset

Aerodynamiikka ja moottorin tehot pääsevät täällä oikeuksiinsa. Tuomisen mukaan Rovaniemen MM-rallissa nähdään nyt rallimaailman huiput huippukalustoineen, erikoiskokeet ovat todella nopeita, ja juuri näillä teillä kuljettajat varmasti nauttivat täysverisen WRC-auton piiskaamisesta.

Lumi ja pakkanen ovat tietysti sellaisia elementtejä, joista ei pääse nauttimaan kuin kerran vuodessa. Viime aikoina ei välttämättä niinkään usein, kun Ruotsin kelit ovat olleet heikot. Nyt keli on talvirallille suorastaan unelma. Penkkoihin voi nojata, joten Tuominen uskoo kuskienkin nauttivan kilpailusta täysin siemauksin.

Pitkät erikoiskokeet antavat Tuomisen mukaan myös oman mausteensa kilpailulle. Samoin esimerkiksi perjantai-illan pimeydessä ajettava Sarriojärvi. ”Siinä on haastetta kerrakseen” Tuominen sanoo.

Kysyimme Tuomisen voittajaehdokasta ”Tietysti toivon Kalle Rovanperän menestyvän, samoin kuin Teemu Sunisen. Samalla toivon WRC2- ja WRC3-sarjoissa suomalaisvoittoa. Tripla on siis mahdollinen, mutta siihen on aika monta EK-kilometriä edessä.”

 

>> Katso Rovaniemen yli 50-vuotinen taival Arktista Rallia!

 

Arctic Rally Finland Visit Rovaniemi First ever Arctic Rally Finland Powered by CapitalBox in Rovaniemi 2021

Arctic Rally Finland ajetaan ilman yleisöä, mutta kilpailua pääsee seuraamaan koko kisaviikonlopun ajan seuraavissa kanavissa:

WRC+: WRCplus.com
YLE: TV2 ja YLE Areena
YLE Ralliradio : yle.fi/ralliradio (taajuus 96,7 MHz)
#StayHome #TheRallyComesToYou
Find your inner Finn keep social distance Visit Rovaniemi 3
Takaisin uutislistaukseen

Näitkö jo nämä?

  • Tervetuloa ilmoittautumaan elokuiseen Napapiiri-Jukolaan 2021 Ounasvaaran Hiihtoseura päätti kokouksessaan maanantaina 21.6. että Napapiiri-Jukola pystytään järjestämään, joten elokuista suunnistusjuhlaa lähdetään viemään täydellä vauhdilla eteenpäin kohti huipennusta.
  • Rovaniemeläinen Apukka Resort – Lapin luksusta järven rannalla Apukka pitää Sinusta huolen – ja lopun kruunaa Luonto. Apukan hurmaava lomakeskus Rovaniemellä Suomen Lapissa kutsuu sinua rentoutumaan Lapin luonnon helmaan. Apukka Resortin sijainti 16 kilometrin päässä Rovaniemen keskustasta ja 9 kilometrin päässä Rovaniemen lentokentältä mahdollistaa luonnon kokemisen monimuotoisesti. Apukka Resortin investointiuutisen myötä lomakeskus laajenee.
  • Joulupukki juttelee lasten kanssa uudella rovaniemeläisellä Visitlo-etämatkailualustalla Mukaan etsitään matkailun ammattilaisten tuottamia etäohjelmapalveluja. Kyseessä on vuorovaikutteinen etämatkailualusta, jolla voi ostaa, maksaa ja kokea etäelämyksiä. Elämystä johtaa aina ammattimainen liveopas, jonka kanssa voi olla vuorovaikutuksessa koko matkan ajan.

Psst… Tilaa Rovaniemen matkailuvinkit sähköpostiisi niin saat parhaat vinkit ja edullisimmat tarjoukset!

Mitä haluat matkoiltasi eniten?