Valley Shopin ”Moomin Winter Night” -emalimukia on tehty rajallinen erä ja rovaniemeläisputiikilla on siihen yksinmyyntioikeus.
”Meiltä löytyy noin tuhat erilaista muumituotetta, jotka kaikki ovat lisenssioituja. Idean omaan erikoismukiimme saimme, kun eräs matkaopas näytti meille vain Islannissa myytävää Iceland -muumimukia. Mekin halusimme oman mukin, joka kuvastaisi Lappia”, sanovat Valley Shopin yrittäjät Riina Hyöky ja Outi Aska.
Kaksikko otti yhteyttä Muurlaan ja tiedusteli, olisiko tällaisen ajatuksen toteuttaminen mahdollista. Muurla näytti vihreää valoa ja heidän suunnittelijansa alkoi luonnostella Moomin Winter Night -mukia rovaniemeläisten toiveiden pohjalta.
”Ensimmäisissä luonnoksissa tuntureiden päälle oli piirretty puita, mutta emmehän me voineet hyväksyä sellaista – eihän tuntureilla kasva puita! Lähetimme pari kuvaa talvisista Pallastuntureista todistusaineistoksi. Näin käynnistyi Moomin Winter Night -muumimukin kuvallinen tarina”, Riina Hyöky kertoo.
Muumituotteisiin erikoistunut liike palvelee niin paikallisia, kuin matkailijoitakin. Lokakuusta 2018 Joulupukin Pajakylän asiakkaita palvelleiden yrittäjien mukaan japanilaiset ja britit tuntevat muumit parhaiten. Samoin norjalaisten ja ruotsalaisten joukosta löytyy todella paljon muumifaneja.
”Shopilla on vieraillut kansallisuuksia ympäri maailman. Yllättäen muumifaneja on löytynyt niin Perusta, Slovakiasta kuin Intiastakin. Olemme jo tottuneet kertomaan Tove Janssonista ja hänen rakastetuista hahmoistaan, joista varsinkin australialaisilla ja yhdysvaltalaisilla on kova tiedonjano”.
Moomin Winter Night -muki
Rajoitettu erä
Saatavilla vain Moomin Valley Shopista
Hinta 17,90 euroa.
Psst… Tilaa Rovaniemen matkailuvinkit sähköpostiisi niin saat parhaat vinkit ja edullisimmat tarjoukset!