
Tiedossa vain pikavisiitti Rovaniemelle? Teimme sinulle 48 tunnin ohjelman valmiiksi
Revontulet eivät enää loista, mutta keskiyön aurinko kylläkin. Rovaniemeen kesässä on paljon ohjelmia ja aktiviteettia, joita voi kokeilla joko päivän tai yön valossa. Kahdessa päivässä ehtii nähdä Joulupukin pääkaupungissa paljon, sillä kohteet sijaitsevat lähellä toisiaan. Kokosimme sinulle yhdeksän hyvää kohdetta parin päivän Rovaniemen-kesälomamatkalle. Mikään ei tietenkään estä viipymästä kauemmin – tekemistä riittää pidemmäksikin aikaa!
1. Tee joulusuunnitelmia etukäteen
Joulupukki ei ole koskaan lomalla. Hän on valmis tapaamaan sinut vuoden jokaisena päivänä Joulupukin Pajakylässä ja keskustelemaan mahdollisista joululahjatoiveistasi. Joulupukin Pajakylässä sijaitsee myös Joulupukin Pääposti. Siellä voit kirjoittaa joulukorttisi hyvissä ajoin etukäteen ja jättää ne tonttujen postitettaviksi. Joulupukin pienet avustajat varmistavat, että kortit toimitetaan perille jouluksi.
2. Rovaniemen kesä on täynnä tapahtumia
Elokuun alussa järjestettävä Simerock on Rovaniemen tunnetuimpia kesäfestivaaleja, mutta Rovaniemellä järjestetään erilaisia tapahtumia koko kesän ajan. Koe esimerkiksi Kauppatorin Kesämarkkinat kesäkuun alussa tai Wanhat Markkinat elokuussa. Rovaniemeltä löytyy myös urheilutapahtumia. RoPS:n veikkausliigan pelit, Lentopallon Power Cup -turnaus ja Rovaniemi City Run sekä Lapland Marathon tarjoavat jännittäviä hetkiä tänä kesänä. Vuonna 2020 Jukolan viesti palaa Lappiin 26 vuoden tauon jälkeen, kun Napapiiri-Jukola kilpaillaan Rovaniemellä.
Rovaniemen tapahtumakalenteri löytyy täältä.
3. Koe lisää kulttuurielämyksiä
Rovaniemen kolme keskeisintä kulttuurikohdetta ovat museo ja tiedekeskus Arktikum, metsäteemainen Tiedekeskus Pilke ja Kulttuuritalo Korundi. Arktikumin tiedekeskuksessa ja museossa voit oppia arktisesta alueesta ja Rovaniemen historiasta. Tiedekeskus Pilke esittelee sinulle pohjoisten metsien menneisyyden ja tulevaisuuden. Taidemuseo Korundissa on esillä pohjoista nykytaidetta. Kaikkiin kolmeen pääsee kätevästi Kulttuuripassilla.
4. Vietä aktiivinen päivä Ounasvaaralla
Yksi Rovaniemen upeimmista asioista on se, että samalla kun nautit kaupungin mukavuuksista, pääset helposti myös arktiseen luontoon – Täällä luonto alkaa kotiovelta. Ounasvaara on vain lyhyen kävelymatkan päässä Rovaniemen keskustasta. Paikka tarjoaa erinomaisen polkuverkoston päiväretkeilyyn, upean luonnon ja upeat näkymät. Ounasvaaran näköalatorni sijaitsee talvikävelyreitin varrella. Vuokraa polkupyörä ja kokeile opastettua maastopyöräilyretkeä Ounasvaaralla, käy Lapin urheiluopisto Santasportissa tai kokeile Santa Claus Golfin vihreitä kenttiä. Huima Action Parkissa Santasportin vieressä on 10 erilaista rataa, jotka kulkevat puiden lomassa. Puiden välissä kulkee köysiä, puomeja, siltoja ja verkkoja, jotka nousevat jopa seitsemän metrin korkeuteen.
5. Lähde risteilylle tai hyppää SUP-laudalle
Rovaniemi on kahden suuren joen kaupunki: Kemijoen ja Ounasjoen. Hyppää siis jokiveneristeilylle! Erityisen ihania ovat iltaristeilyt, joiden aikana voi nauttia näkymistä, keskiyön auringosta. Husky & Yoga Naturen retkellä vierailet husky- ja porotiloilla meloen. Jos haluat lisää toimintaa, hyppää jokeen, mene melomaan, aja vesijetillä tai kokeile koskenlaskun. Rovaniemi on kahden suuren joen, Ounasjoen ja Kemijoen, risteämispaikka, ja jokisuistot tarjoavat upeat puitteet SUP-lautailuun.
6. Herkuttele ulkoilmassa
Maailman puhtain hengitysilma sijaitsee tutkitusti Suomen Lapissa ja retkeily on siksikin erinomainen tapa nauttia Rovaniemestä. Rovaniemellä monet polut ovat helposti saavutettavissa ja löydät niiden varsilta useita laavuja. Monet näistä nuotiopaikoista sijaitsevat joen varrella ja tarjoavat levähdyspaikan lisäksi maalauksellisen näkymän. Laavut ja niiden tulipaikat tarjoavat mahdollisuuden myös ulkoilmaruokailuun. Toinen tapa syödä ulkona on marjastus ja siinä sivussa tapahtuva marjojen syöminen. Marjakausi alkaa heinäkuussa mustikoilla ja jatkuu ensimmäisiin pakkasiltoihin, kun karpalot ovat parhaimmillaan. Siinä välissä poimitaan hillat ja puolukat.
7. Pulahda uimaan
Turkoosi vesi, palmut ja lumivalkoinen hiekka kuulostavat hyvältä, mutta erikoisia ne eivät ole. Mutta miltä kuulostaa auringon ottaminen napapiirillä? Rovaniemen ympärillä on monia pieniä hiekkarantoja. Lähin on vastapäätä keskustaa Jätkänkynttilän sillan lähellä oleva Valdemarin ranta. Lisää rantoja löytyy muun muassa Arktikumin läheltä ja Ounaspaviljongilta, jonka uimaranta sopii erityisesti lapsiperheille.
8. Nauti saunahetkistä
Olipa lomasi Rovaniemellä lyhyt tai pitkä tai vuodenaika kesä tai talvi, niin saunaan sinun on joka tapauksessa mentävä! Kesäisin voit saunoa Rovaniemellä esimerkiksi Kesärafla Saunassa Ounasjoen varrella. Voit myös kokeilla klassista suomalaista saunaa uniikilla saunalautalla. M/S Erkin Arkissa on puinen sauna ja voit höyrystää ongelmasi pois samalla kun ajelehdit pitkin jokea.
9. Saa voimaa yöttömän yön auringosta
Napapiirillä aurinko pysyy horisontin yläpuolella täydet 24 tuntia kesäkuun 21. ja 22. päivä. Keskiyön auringon kausi kestää Rovaniemellä itse asiassa kokonaisen kuukauden. Se alkaa 6. kesäkuuta ja loppuu 7. heinäkuuta. Käytännössä kesäyöt ovat valkeita koko kesän ajan toukokuun lopusta elokuun alkuun. Kun suunnittelet lomaasi Rovaniemellä, voit tehdä yllä mainitut aktiviteetit joko päivällä tai yöllä ja sinulla on kokonaiset 24 tuntia vuorokaudessa aikaa tehdä yllämainittuja asioita. Keskiyön auringon alla tavallisetkin asiat tuntuvat erikoisilta!
Book summer activities now

Varaa

Tunnelmallinen kesäilta joella
Varaa