Monille Lappi on yhtä kuin lumiset maisemat ja jäätynyt kauneus. Rovaniemellä lunta on maassa lähes puolet vuodesta.
Marraskuusta huhtikuuhun
Lumimäärä ja lumisen ajan pituus Rovaniemellä vaihtelee hieman vuosittain, mutta ensilumi sataa yleensä lokakuun aikana ja pysyvä lumipeite saapuu marraskuun loppuun mennessä. Huhtikuuta pidetään vielä lumisena kuukautena ja valkoisia laikkuja on maassa usein vielä toukokuun puolella.
Heti kun lumi saapuu
Niin paikalliset kuin matkailijatkin haluavat ottaa lumesta kaiken irti heti kun se peittää maan. Pysyvän lumipeitteen saapuessa marras-joulukuussa Rovaniemi muuttuu valkoiseksi leikkikentäksi, ja runsas valikoima talvista tekemistä takaa sen, että jokainen pääsee nauttimaan lumesta haluamallaan tavalla.
Lumi ja jää rakkennusaineina
Suomessa ja Lapissa lunta riittää, ja suomalaiset ovat erinomaisia rakentamaan lumesta yhtä jos toista. Rovaniemellä voi nukkua lumihotellissa tai -iglussa, syödä lumiravintolassa, nauttia drinkin jääbaarissa ja tietysti leikkiä lumilinnoissa ja -liukumäissä. Lumirakennelmia voit tutkailla tarkemmin täällä.
Kun vedet jäätyvät
Vesistöt ovat Rovaniemellä jäässä yleensä joulukuusta maaliskuuhun. Rovaniemi sijaitsee Kemi- ja Ounasjokien yhtymäkohdassa, ja niiden päällä alkaa käydä kuhina kun jokien jää on tarpeeksi kestävä aktiviteeteille kuten murtomaahiihdolle, pilkkimiselle ja moottorikelkkailulle. Jään paksuudesta ei voi koskaan olla varma, ja vierailijoiden tuleekin tarkistaa paikallisilta asiantuntijoilta, missä ja milloin jää on tarpeeksi kestävää.
Lumisen metsän taikaa
Kävely satumaisessa lumisessa metsässä on kuin olisi astunut toiseen maailmaan – lumesta notkuvat puut ja valkoinen kimmellys luovat maagisen ilmapiirin. Rovaniemellä on runsaasti metsäisiä alueita aivan keskustan tuntumassa – esimerkiksi Ounasvaaran ulkoilualue – joissa on paljon lyhyemmille lenkeille sopivia risteäviä polkuja. Opastetut lumikenkäretket ovat oiva tapa tutustua lumisen metsän taikaan.
Lumi luo rauhaa
Valkoinen lumivaippa on omiaan luomaan tyyntä tunnelmaa, ja jopa Rovaniemen keskustan olemus on rauhallisempi lumisena aikana. Keskustassa ja sen ympärillä kävellessä kuluu mukavasti muutama tunti tunnelmasta ja raikkaasta talvisäästä nauttien, jonka lomassa täytyy muistaa pysähtyä kupilliselle kuumaa kahvilassa tai ravintolassa.
Kastaudu avannossa
Avantouinti on monelle suomalaiselle rakas harrastus, mutta yllättävän moni ei ole sitä koskaan kokeillut. Vaikka ajatus on alkuun pelottava, tunne avannosta nousun jälkeen on puhdasta euforiaa – tiedät todellakin olevasi elossa! Paikallisilla avantouimareilla on paikka Ounaskosken uimarannalla, mutta kokemattomammille suositellaan ohjattua toimintaa.
Rakkaalla lapsella on monta nimeä
Lumen laatu vaihtelee ilman ja kelin mukaan, ja Rovaniemelläkin voi kokea kaiken kevyestä puuterilumesta kevätloskaan. Suomen kielessä on paljon sanoja ja määritelmiä lumen eri tyypeille, minkä ansiosta hanki, pyry, nuoska, räntä, hile, viti, tuisku, riite ja huurre ovat vain jäävuoren huippu!
Visit Rovaniemi - your true Midnight Sun experience on the Arctic Circle, Lapland FinlandWelcome to the Official Hometown of Santa Claus® and a place full of magic! https://www.visitrovaniemi.fi/ Situated on the Arctic ...
The Grand Opening of Christmas Season 2022Rovaniemi celebrated The Grand Opening of Christmas Season in 19th of November 2022 in the Santa Claus Village at the Arctic ...
Riding against cancer - Alexandra HustaMeet Alexandra! She is riding a bicycle against cancer! 4000 km already travelled, 6000 km still left to go. Watch her crossing the ...
Fishing trip under the midnight sun at the Arctic Circle, RovaniemiFishing trip under the midnight sun? That is what some cast and the production members of the movie Routa chose to have after ...
Become a Lapland Midnight Sun Ambassador in June - July 2022. Apply now!Media influencer or news media representative? Become a Lapland Midnight Sun Ambassador! Application period ends 20th of ...
Inspired by Midnight Sun of LaplandBecome a Lapland Midnight Sun Ambassador! Experience the Midnight Sun only on the Arctic Circle and above. There is more to ...