Lapin luonto on ainutlaatuinen ja herkästi haavoittuva. Ilmaston suuret vaihtelut ja maaperän suhteellinen vähäravinteisuus monilla alueilla ovat haaste kasvustolle ja sitä kautta myös eläimistölle. Myös ihminen jättää jälkensä luontoon. Lapin metsät ovat ainoita laatuaan maailmassa, sillä muual-la vastaavilla leveyksillä, napapiirin pohjoispuolella on pääasiassa puutonta tundraa.
Ilmasto
Lappi kuuluu mantereiseen ilmastovyöhykkeeseen, jolle ovat ominaisia lumiset talvet ja Golf-virran vaikutuksesta suhteellisen lämpimät kesät. Sademäärät ovat keskimäärin noin 500 mm vuodessa.
Revontulet
Revontulilla on perinteisesti monta nimitystä: Pohjolan valkeat, Pohjan portti, Loitsutulet, Iloset tanssijat, Ruijanpalo. Revontuliin liittyy myös useita uskomuksia, sillä ne saavat ihmisen mielikuvituksen liikkeelle. Niitä on myös pelätty ja erehdyksessä hälytetty palokuntia paikalle, kun on luultu niiden olevan palavien talojen loimotuksia.
Revontulia nähdään runsaimmin pohjoisella pallonpuoliskolla, alueella, joka ulottuu Skandinavian pohjoisosien, Siperian rannikon, Alaskan, Kanadan pohjoisosien, Grönlannin ja Islannin kautta takaisin Skandinaviaan. Normaalisti Lapissa nähdään revontulia joka yö. Se nähdäänkö niitä maan pinnalla, riippuu pilvisyydestä ja valoisuudesta. Revontulia on myös kesällä, mutta niitä ei voi nähdä valoisuuden vuoksi. Tilastollisesti revontulia nähdään eniten keväisin ja syksyisin.
Tieteellinen selitys revontulille on seuraava: auringosta tuleva hiukkassuihku kohtaa maan magneettikentän, joka ohjaa hiukkaset ilmakehään, magneettikentän napoja ympäröivälle revontulivyöhykkeelle. Noin sadan kilometrin korkeudella hiukkaset törmäilevät ilmakehän atomeihin, jotka virittyvät ja säteilevät hapen ja typen vaikutuksesta kellanvihreää valoa. Jos purkaus on voimakas, näkyy myös punaista ja violettia valoa. Revontulet ovat aina magneettikentän suuntaisia ja yleensä ne näkyvät itä-länsisuuntaisina pitkinä nauhoina. Revontulet näkyvät kauneimmin iltayöllä: kirkkaina kaarina tai poimuilevina vöinä. Puolen yön jälkeen selvärajaiset revontulet usein häviävät ja taivaalle ilmestyy kalpeita revontulipilviä, jotka sykkivät eri tahdissa. Revontulipurkauksen kirkkain vaihe kestää kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen se hiljalleen rauhoittuu. Näitä purkauksia voi kuitenkin olla parikin saman yön aikana.
Eskimot ajattelivat revontulet nähdessään, että henget pelaavat palloa mursun kallolla. Viikingit puolestaan uskoivat henkien johdattavan vainajia yltäkylläisyyden valtakuntaan. Eteläisissä maissa taas revontulet tiesivät sotia, katovuosia ja nälänhätää.
Suomessa on uskottu, että Pohjoisessa jäämeressä asuva suuri kala saa revontulet aikaan, tai että revontulikaari on pohjoisessa näkyvä Pohjan portti. Revontulien aikaan naisten ja tyttöjen tuli peittää hiuksensa, sillä uskottiin, että ne muuten vetäisivät heidät pitkistä hiuksista mukaansa. Vanhan tarinan mukaan revontulet syntyvät, kun kettu juoksee tuntureilla ja sen häntä iskee kipinää taivasta vasten.
Eläimet
Poroja asuu Lapissa ja Rovaniemenkin alueella enemmän kuin ihmisiä. Jokainen poro on kuitenkin jonkun omistama eikä niitä asu villinä luonnossa, vaikka ne vapaana kulkevatkin. Keväällä vasojen syntymän aikaan porot kerätään omistajakohtaisiin tokkiin. Uudet vasat merkataan kesällä, jotta tiedetään kenelle kuuluvan poron vasasta on kyse. Jokaisella poronomistajalla on oma merkkinsä, joka leikataan poron korvaan ja jonka avulla omistaja tunnistetaan. Syyskesällä porot hajaantuvat tokista metsiin ja syövät runsaasti sieniä. Myöhemmin syksyllä porot kerätään jälleen kasaan ja ero-tellaan teuraaksi menevät ja elämään jäävät porot toisistaan. Talvella poromiehet paimentavat poro-tokkiaan ja antavat niille tarvittaessa lisäruokaa. Etenkin runsaslumisina talvina porojen on vaikea saada riittävästi ravintoa eli jäkälää.
Karhu on suomen kansalliseläin ja suuri osa maan karhukannasta asuu Lapin läänissä. Karhuun on aina suhtauduttu pelonsekaisella kunnioituksella. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, muun muassa otso, rietas, kontio, mesikämmen ja metsän kuningas. Karhut ovat suuria, urokset voivat painaa jopa 300 kiloa. Karhujen asuinaluetta ovat iäkkäät kuusimetsät, jyrkät kalliorinteet, avosuot ja tunturit.
Ahma muistuttaa karhua, mutta kuuluu kuitenkin näätäeläimiin. Ahma on karhua pienempi ja painaa aikuisena 10–28 kiloa. Ahma asustelee erämaisissa ympäristöissä ja saattaa vaeltaa yhden vuorokauden aikana kymmeniä kilometrejä. Ahma on erakko, joka kaivaa talvella lumeen pesän ja saat-taa olla siellä pitkiäkin aikoja.
Susi on arka ja ihmisiä karttava eläin, jonka tapaaminen luonnossa on hyvin epätodennäköistä. Susi on Suomessa rauhoitettu, mutta niiden määrä on silti melko pieni.
Ilves on Suomen ainoa luonnonvarainen kissaeläin. Se liikkuu pääasiassa öisin eikä sekään ole kovin innostunut ihmisen kohtaamisesta. Pohjoisessa poronhoitoalueella elää noin 5 % Suomen ilveksistä, joten todennäköisempää niiden näkeminen on eteläisemmässä Suomessa.
Hirvi on Suomen luonnon suurin eläin, joka asuu metsissä ja soilla. Se on todella komea näky esimerkiksi suon laidalla ruokailemassa, mutta maanteillä kohdattuna se on vaarallinen. Hirven näkeminen luonnossa ei ole mahdotonta, sillä Suomen hirvikanta on melko suuri.
Napakettu eli Naali on harvinainen Lapissa, vaikka se on ollut rauhoitettu jo 1940-luvulta lähtein. Tavallisempia Punakettuja sen sijaan liikkuu Lapin metsissä runsaasti. Kuten myös jäniksiä ja muita pikkunisäkkäitä, joista sopuli eli porohiiri on kaikkein kuuluisin. Kun sopulilla on vaellusvuosi, ne liikkuvat suurissa laumoissa pitkin tuntureita etsien uutta asuinsijaa. Saattavatpa ne eksyä kylille tai kaupunkiinkin asti.
Lapin luonnossa liikkuminen on turvallista, vaikka kaikki edellä mainitut eläimet ja paljon muita siellä asusteleekin. Lähes kaikki eläimet pyrkivät välttämään ihmisen kohtaamista. Käärmeitäkään Lapissa ei juuri ole, vaikka Suomen ainoa myrkyllinen käärme, kyy, on levinnytkin eteläiseen Lappiin.
Hyttyset eli sääsket kuuluvat Lapin luontoon, kuten kaikkialla maailmassa, missä luonto ei ole väistynyt ihmisen rakentamisen tieltä. Myös Rovaniemen kaupungissa sääsket ovat siirtyneet kauemmaksi asutuksen laajentuessa.
Takaisin |
|