Pakkastalvi
Joulunajan jälkeen on pakkastalvi,
jota kutsutaan myös sydäntalveksi. Silloin päivän valoisa aika kestää
vain muutaman tunnin, mutta valon määrän päivittäinen lisääntyminen on
kuitenkin selvästi havaittavissa. Vaikka sisällä lämpimässä on mukavaa,
on talven jäätyneen hiljaisuuden kokeminen uloslähtemisen arvoista.
Tämän rauhallisen ja pimeän vuodenajan keskelle sijoittuu yksi vuoden
riehakkaimmista juhlista eli uusi vuosi. Pakkastalven aikaan kirkkaana
iltana on myös paras hetki havainnoida revontulten värikästä leimua
taivaalla. Entisinä aikoina uskottiin, että revontulet syntyivät, kun
ketun häntä iski kipinää sen juostessa tuntureilla.
Rovaniemellä tekeminen ei lopu, vaikka ulkona paukkuu pakkanen:
moottorikelkat ja husky-valjakot vievät kokemaan talvisen metsän
ihmeitä ja porotilalla voi ihmetellä paikallisia perinteitä. Räväkämpää
menoa ja vauhdin hurmaa voi kokea suuressa rallitapahtumassa, Arctic
Lapland Rallyssa.
Takaisin