Perinteisiä tarinoita Lapin pääkaupungista

Rovaniemen tarinaperinteessä näkyy vahvasti sen historia kohtaamispaikkana. Rovaniemellä ovat kulkeneet aikojen saatossa kauppiaat ja uittomiehet. Tottakai myös paikalliset ja junantuomat ovat tarinoihin oman osansa antaneet.


Nätti-Jussi
Tukkilais- ja uittoperinne elää vahvana Rovaniemellä muun muassa legendaksi muodostuneiden Nätti-Jussin tarinoiden muodossa.

Nätti-Jussi eli Juho Vihtori Nätti oli tavallinen metsätyömies, josta tarinat tekivät legendan. Hän tuli etelästä rahan perässä töihin pohjoisen savotoille. Hänen kertomansa tarinat käsittelivät naisia, tappeluita ja viinaa sekä sisälsivät yhteiskunnallista väriä. Hän bravuurinsa oli viivytetty loppuratkaisu. Nätti-Jussi tunnetaan myös eriskummallisesta jalan asennosta, sillä hänen toinen jalkansa kulki kantapää edellä. Nätti-Jussin mukaan on nimetty useita paikkoja ja Rovaniemellä kulkee hänen mukaansa nimetty katujuna. Jopa Aku Ankan taskukirja on saanut nimensä tämän legendan mukaan.

Tässä eräs tarina Nätti-Jussista:
”Pisalaiset ja Jaatilalaiset oli tapellu ja nättikin oli joutunu siihen mukhan, tappelun loputtua Nätti oli tuntenut pääsä kipua ja menny käymhän lääkärisä. Lääkäri vilikasi Nättiä ja totes, että sullahan on kirves täälä takaraivosa, mutta en voi sitä täsä alakaa irrottamhan, vaan lähetän sinut rovaniemele tutkittavaksi, Nätti tuumas siihen, että voiskos sitä kirveen vartta vähä lyhentää, että mahtuis ees lakki päähän.”


Henkiolennot
Lapissa on aina tiedetty asuneen ja asuvan maahisia, menninkäisiä, eellusmiehiä, hiisiä, kummituksia ja muita henkiolentoja. Ne elelivät maan alla ihmisten kaltaista elämää. Joskus maahiset on kuvattu ilkimyksiksi, mutta yleensä ne ovat hyväntahtoisia ja auttavat ihmisiä.

Seidat, erikoiset luonnonmuodostelmat ja kaksipohjaiset saivojärvet olivat saamelaisille henkien asuin- ja palvontapaikkoja. Hyvien kala-apajien läheisyyteen rannalle pystytettiin kalaseita, kelopuusta veistetty puupökkelö, turvaamaan kalansaalis ja toisaalta kiitokseksi siitä. Näitä kalaseitoja voi nähdä vieläkin pohjoisen järvien rannoilla.

Saamelaisten uskomuksissa maanalaista väkeä kutsuttiin myös Gufittariksi, jotka paimensivat porojaan ja elelivät kuin saamelaiset alisessa maailmassa. Oviaukko tähän aliseen maailmaan löytyi suuren katajapensaan, Gufittarien ruusupensaan, läheltä.

Tarun mukaan alisen maailman väki on Eevan lapsia, jotka hän piilotti Jumalalta, kun ei ehtinyt kaikkia pestä. Kun Jumala tuli Eevan luo ja kysyi, olivatko tässä kaikki lapset, ja kun Eeva myönsi, sanoi Jumala: ”Mitä olet kätkenyt Jumalan silmäin edestä, on kätketty myös ihmisten silmiltä.” Niin asuu sukulaisiamme alisessa maailmassa.

Lovinoidat, jotka ovat yleensä miehiä, pystyivät vaipumaan syvään transsiin ja vaihtamaan ihmisen muotonsa minkä tahansa eläimen muotoon, tai he pystyivät transsissa ollessaan vaeltamaan hengessään maita ja mantuja, ruumiin pysyessä paikoillaan. He olivat pelättyjä, mutta myös kunnioitettuja, sillä he auttoivat ihmisiä taidoillaan.

Eellusmiehet varoittivat ihmisiä tulevista vaaroista tai kulkivat vieraan edellä taloon niin, että talonväki ei yllättynyt satunnaisesta kulkijasta. 

Myös vanhoissa puissa on omat henkensä ja ne antavat voimia ja virkistävät kun niitä vasten nojaa. Ne myös varoittelevat onnettomuuksista. Näin kävi kerran, kun kaksi jätkää oli matkalla yön selässä savotalle: 

”Matkaa oli kuljettu jo päivän ajan ja yöksi miehet tekivät tulet ja syötyään asettuivat maaten suuren vanhan kelon juureen. Jonkin aikaa maattuaan toinen miehistä hätkähti hereille, kun kuuli kuiskauksen. Hän höristeli korviaan ja kuuli, kun joku sanoi, että teidän täytyy lähteä pois siitä. Mies tönäisi kaveriaan, joka ei ollut kuullut mitään, mutta yhdessä kuunneltiin yöhön. Taas kuului ääni sanoen: ”Teidän pitää lähteä pois siitä.” Taitaa olla parempi, että lähdetään, tuumivat miehet ja kokosivat kamppeensa ja siirtyivät kauemmas. Taas kuului kuiskaus: ” Vanhan pitää panna maaten”, ja siinä samassa kaatui suuri kelo juuri siihen kohtaan, jossa miehet olivat aikaisemmin nukkuneet.”


Huttu-Ukko
Huttu-Ukko on tietäjä, haltija ja lovinoita, joka tarun mukaan asui Pyhätunturin kupeessa ja vieläkin pitää silmällä ja suojelee aluettaan. Häntä ensin lepyttämättä eivät kaiken maailman uudet villitykset välttämättä onnistu Pyhän alueelle rantautumaan. Tästä esimerkkinä on Pyhätunturin TV-maston rakentaminen 1960-luvulla:

”Kyläläiset varoittelivat maston rakentajia, ettei masto pysyisi pystyssä, jollei Huttu-Ukolle lahjusta järveen heitetty. Eiväthän etelän rakentajat moiselle hömpötykselle korviaan lopsauttaneet, vaan jatkoivat työtään. Maston valmistuttua se ei pysynyt kauan pystyssä, vaan köllähti kyljelleen. Taisipa niin käydä pariin otteeseen ennen kuin kovapäiset rakentaja ymmärsivät lahjoa Huttu-Ukon, ja siellähän se masto vieläkin seisoo. Taisivatpa myös kyläläiset heitellä lahjuksia järveen Hutun lepyttelemiseksi.”


Rovaniemeläisiä kirjailijoita
Rovaniemeltä on kotoisin useita maamme tunnettuja kirjailijoita. Lapin pääkaupungin meno onkin innoittanut ihmisiä toinen toistaan mahtavampiin tuotoksiin. Alla rovaniemeläisen, joskin paikkakunnalta poismuuttaneen Jorma Eton kuvaus suomalaisuudesta:

Hotelli Pohjanhovin vaiheita
Arkkitehtipariskunta Märta ja Pauli Blomstedin suunnittelema hotelli Pohjanhovi oli valmis-tuessaan syyskuussa 1936 Napapiirin mannermaisin hotelli. Funkkistyylisessä hotellissa oli sähköinen keittiö ja 36 huonetta, joissa asiakkaat saattoivat pestä kätensä ja kasvonsa lämpimällä vedellä. Yksityinen kylpyhuone kuului kalleimpien huoneiden varustukseen. Suuraulan alapuolella olivat 50 hengen joukkomajoitustilat, missä retkeilijät tapasivat yöpyä. Hotelli Pohjanhovia ylläpiti Suomen Matkailijayhdistys, nykyinen Suomen Matkailuliitto.

Hotellin hissi oli Lapin ainoa ja sitä tultiin ihmettelemään aina Utsjoelta saakka. Ravintolaelämä oli vilkasta ja elävä musiikki houkutteli kansaa. Hotellin ravintoloissa kohtasivat niin valtion päämiehet kuin tukkijätkätkin. Hotelliravintolan ulkoparveke “Välimeren Tuulahdus” oli kesäisin täynnä väkeä. Todellinen herrasväki kävi Pohjanhovissa sunnuntaisin ja vähäisempi herrasväki lauantaisin. Todellista kulta-aikaa hotelli eli 40-luvulla, jolloin muun muassa marsalkka Mannerheim vieraili siellä seurueineen.

Hotelli vaurioitui ensin Talvisodassa ja myöhemmin Lapin sodan aikana lokakuussa 1944. Kunnostustyöt aloitettiin heti yksikerroksisessa siipirakennuksessa ja kellaritiloissa, jotka olivat säästyneet tuholta. Seuraavana vuonna avattiin kansanravintola Hovinpohja. Päätös uuden hotellin rakentamisesta tehtiin keväällä 1945 ja peruskivi muurattiin lokakuussa.

Seuraavina vuosikymmeninä Pohjanhovi kestitsi monia merkkihenkilöitä. Mm. Yhdysval-tain presidentin rouva Eleanor Roosevelt, Armija Gil Hilario, Urho Kekkonen, Leonid Brezhnev ja Josip Broz Tito nauttivat uuden Pohjanhovin herkuista ja tunnelmasta. Hotelli laajeni uudella hotellinosalla vuosina 1972-73 ja Rantasipi Oy vuokrasi hotellin v. 1977. Huoneiden määrän lisäännyttyä ja ravintolamaailman saatua aivan uutta hehkua pidentyneiden aukioloaikojen myötä, tuli Pohjanhovista taas pohjoisen tapahtumien keskus. Tunturiralli, sambafestivaalit, Ounasvaaran talvikisat ja Poroparlamentti toivat hotelliin väkeä läheltä ja kaukaa.

Vuosituhannen alussa Pohjanhovia remontoitiin ajan vaatimuksia vastaavaksi. Nykyisin hotellin yhteydessä toimii 500 paikkaisen ravintolan lisäksi tanssin ystävien suosima yökerho, kaksi vauhdikasta musiikkibaaria sekä viihtyisä aulabaari. Aito Pohjolan legenda elää vilkkaasti tätä päivää - ylpeänä värikkäästä historiastaan.

Takaisin